maanantai, 21. huhtikuu 2008

Savustusta uusseelantilaisittain sekä kirjan kannet kiinni

Kolme viikkoa sitten Colen isä John oli kalassa ja halusi, että savustan kalat hänelle. Saalis koostui kolmesta snapperista ja kahdesta kahawaista. Terhi toi kalat kauppareissulta palattuaan, ajoi pikkujohnintien kautta ja haki kalat Segallasta. Kerron tässä kuvien kanssa prosessista.

1484712.jpg

Savustuslaatikko on vanha kunnon Laitaatsillan telakalla Masa-ukin naapurin kasaama. Tämä ruostumattomasta teräksestä tehty peli on palvellut uskollisesti vuodesta -91. Puru on manukaa maustettuna kanukalla (mitä sitten lienevätkään).

1484713.jpg

Snapperit valmiina. Kala on valkealihainen ja aika ahvenmainen. Mielestäni erittäin hyvä kokonaisena savustettuna.

1484714.jpg

Välineistö näytillä. Asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon tyylivirheestä: Speight'sin stubbie holderissa on itse asiassa Tuitölkki! Savustusöljy on kuitenkin pakollinen varuste, etteivät kalat jää raaoiksi, kun ei jaksa odotella. Tässä vaiheessa soitimme Segallat paikalle kaloja maistelemaan.

1484715.jpg

Valmista tavaraa. Kuvassa myös ritilän puhdistuksessa tarpeellinen sikli, sekä ritilän öljyämisessä käytetty silikonisuti.

1484716.jpg

Pönttöön mahtui hyvin kaksi puolitoistakiloista kahawaita.

1484717.jpg

Syöntivalmista tavaraa. Kahawaiden savustus vähän kesti, kun John tuli pihalle kaveriksi ja alkoi esitellä UL-vehkeitään. Jätkällä on $700 (360e) maksava hiilikuituvapa. Pelittää kuulema kuin hirvi, helppo uskoa tuohon hintaan!

Snapperit vetelimme suihimme ja puolet toisesta kahawaista. Toisen kahawain pakkasimme Segalloille mukaan kotiin viemiseksi. Kaikkien mielestä oli asiallinen sunnuntai-iltapäivä.

Kirjoittelin savustuksesta, kun innostuin taas kalastusaiheesta puhuttuani Harrin kanssa skypessä. Paljon muuta en sitten aiokkaan kirjoittaa. Tämä blogi jää nyt tauolle, palaan kirjoittamisen pariin sitten taas, kun huvittaa. Suunnitelmat on sellaiset, että tauko voi kestää...

torstai, 3. huhtikuu 2008

Syyskuulumisia ja kotifilosofin niksinurkkaus

Pitää ainakin tämä pistää tähän muistiin: Tällä viikolla on alkanut viiletä. Aamulla kun herää, niin ei enää ole paljasvarvaskeli, vaan herättyä pitää rynnätä laittamaan kahvipannu tulelle, että saa jotain lämmintä. Alhaalla oli tänäaamuna enää +18 lämmintä sisällä. Pitää kohta taas tilata lisää takkapuita. Iltapäivällä on toki parikymmentä lämmintä, mutta aamuilmaan pitänee harkita muuta vaatetusta kuin shortsit (niissä paikalliset viilettävät kesät-talvet). Onhan tuota shortsikeliä ollutkin lokakuulta asti.

Lasten kouluhommat ovat hyvällä mallilla. Anna kiskoo kokeista merittejä (vastaa arvosanaa hyvä) ja Kasperi tuntuu (tämä voi myöhemmin osottautua vääräksi) saanee matikkansa haltuun. Kasperi puhkuu edelleen käsityöintoa, joten jotain sinnepäin olevaa ammattia pitäisi kai harkita. Nyt on työn alla öljynsuodattimen poistotyökalu (ei harmainta aavistusta mikä se on), ja metallia sorvaillaan miltei joka päivä. Puoleltakuulta on Kasperilla IB-lukion pääsykoe, toivotaan, että menee hyvin.

Terhi painaa pitkiä päiviä ja opettajien ihmissuhdeongelmat alkavat ottaa veroaan; enää ei ole aina kiva mennä töihin. Itse luokka kuitenkin toimii, mutta koulun johtamisessa taitaisi saada olla vähän enemmän järjestelmällisyyttä. Minä olen nykyään tasaisesti töissä joka viikko, mutta päiviä on edelleen liian vähän. Lisäksi työnteossa masentaa se, että saan edelleenkin vain puolet palkasta, kun palkanmaksuyhtiöllä on tietokoneongelmia. Sisällä on tällä hetkellä reilu pari tonnia palkkaa, joten ihan pikkurahoista ei ole kysymys.

Olen tässä pohtinut tätä ulkomaalaisen työprosessia uudessa maassa ja havainnut, että koko homma etenee selvästi vaiheittain. Kun työpaikkaa ei saa, tuntuu itsestä turhan usein, että vika on minussa. Siinäpä eivät toisten vakuuttelut auta. Nyt on kuitenkin niin, että koko hommahan noudattelee kaavaa, joka menee näin:

1) Kokemuksesi ja pätevyytesi arvioidaan uuden maan standardien mukaan. Uudessa maassa et ole niin pätevä kuin Suomessa, mutta tarpeeksi pätevä, että sinut tulkitaan osaavaksi työntekijäksi.

2) Työtä ei saa, koska ei tunne paikallisia oloja. Eri syistä jäät ulkopuolelle. Et osaa jotain osa-aluetta. Olet oikeastaan liian pätevä ja hakemuksesi aiheuttaa pelkoa. Et tunne kulttuuria. Et sovi tiimiin ja niin edelleen.

3) Alat saamaan ohjeita, kuinka päästä sisäpiiriin.

4) Joku antaa "armosta" kokeilla työntekoa.

5) Ulkopuoliset alkavat ihmetellä, mikä paikallisissa on vikana, kun eivät tajua palkata hyvää työntekijää (aikaa on kulunut senverran paljon, että tuntevat jo sinut).

6) Työnantajat alkavat huomata, että olet onnistunut "armokokeiluissa" ja alkavat ottaa sinut vakavasti.

Tässä vaiheessa olen nyt. Jatkan juttua, kun tiedän, miten se päättyy. Tämä kaavio on siirrettävissä muillekin kuin opetusalalle, kun sitä vähän viilaa. Uudessa Seelannissa aikaa on kulunut 10 kuukautta vaiheesta yksi vaiheeseen kuusi. Joillakin aloilla ja toisilla ihmisillä aikaa voi kulua jopa enemmänkin (näin ystävät kertovat), mutta homma noudattelee jotakuinkin samaa kaavaa. Jokaisen vaiheen sisällä ja niiden välillä on tietenkin valtava määrä työtä: tapaamisia, surffailua netissä, hakemusten kirjoittamisia, kieliasun tarkistelua, strategioiden hiomista, neuvojen noudattamista ja hylkäämistä jne. Kertokaapa mitä mieltä olette.

maanantai, 24. maaliskuu 2008

Lopullinen pääsiäisen ruokakuvakollaasi

Viimein sunnuntaiaamuna saatiin sitten pääsiäsbrunssipöytä valmiiksi. Vieraille oli luvattu, että saa tulla klo 10 jälkeen. Tulivat klo 12 ja viihtyivät aina pimeään (19.30) saakka. Päivä oli onnistunut, keskustelu kosketteli kouluelämää ja kasvatusta eri puolilta. Tässä kuitenkin lisää ruokaa!

1406040.jpg

Noutopöytää pakollisine Myrna-kuppeineen.

1406036.jpg

Perinnekiwikarjalaiset lammasvatruskat esillä koristettuna ruohosipulilla.

1406037.jpg

Uunikuivattuja tomaatteja ricottajuustolla ja Tobyn tuoreella basilikalla.

1406034.jpg

Annan itse paistamat ja koristelemat muffinsit.

Tällä ei sitten ole mitään tekemistä ruuan kanssa, ruokahaluun voi vaikuttaa. Sateisen maanantain jälkeen pihalla makasi kuollut weta. Pistin tupakin sen viereen, että koosta saa vähän osviittaa. Wetaa syövät muurahaiset taas ovat niin pieniä, että vaikka niitä on kuvassa satoja, ne eivät näy. Kyllä luonto on ihmeellinen.

1406043.jpg

lauantai, 22. maaliskuu 2008

Harvinaista herkkua

Heräsin taas ennen kuutta. Valoisaa tulee vasta seitsemän jälkeen ja kahvinjuonnin lomaan piti keksiä jotain puuhaa, kun toiset vielä nukkuu. Päätin sitten taas kirjoittaa jutun.

Pitkäperjantai

Kasperi raahautui Colelle yökylään torstai-iltana (on siellä muuten nytkin, tulevat sitten tänään molemmat tänne loppulomaksi) ja Anna meni Ashleigh:in synttäreille yhdeksi pitkäperjantaina. Terhi vei Annan ja palattuaan mietimme, mitä ruokaa sitä kannattaa kahdelle ihmiselle ryhtyä tekemään. Terhi ehdotti kävelyretkeä kaupunkiin, missä voisimme ruokailla turkkilaistyyppisessä ravintolassa. Omaksi yllätyksekseni suostuin. Matkaa tuli nelisen kilometriä sivu ja sää oli mitä parhain. Valitsin listalta perinteisturkkilaisen pepperonipizzan ja Terhi tilasi mustekalasalaatin. Juotavaksi valitsimme Monteight's originalia. Olipa kiva olla retkellä ihan vaan kahdestaan. Paluumatkalla kävelimme hiukan eri reittiä maksimoidaksemme maisemat. Tauranga oli aika hiljainen pääsiäisen vuoksi ja jopa jalkakäytävillä oli mukava kävellä, kun ei ollut liikaa melua. Ravintolassa kaivoin esiin kännykän näpätäkseni kuvan harvinaisesta hetkestä.

1398038.jpg

Terhiä moinen kuvailu vähän huvitti.

Lankalauantai

Lauantaipäivä meni siivotessa, ostoksilla ja leipoessa. Brownliet ovat tulossa tänään (meillä siis nyt sunnuntaiaamu) pääsiäisbrunssille ja päätimme tehdä vähän perinnetarjottavaa vieraille.

Ensimmäinen lajikkeemme on Jaakko Kolmosen reseptillä valmistetut riistavatruskat. Ainut vaan, että mitään riistalihaa ei nyt juuri ollut kaupan. Näistä tulikin sitten lammasvatruskat, joten aloitimme sitten kai uuden kiwikarjalaisen perinteen. Kuoritaikina oli pottumuusia ja jauhoja, mutta emme millään saaneet siihen leivonnassa tarvittavaa sitkoa. Liekö perunat ja jauho sitten täällä niin erilaisia. Yritin aikani tehdä joulutorttumaisia leivonnaisia, mutta lopulta annoin periksi Terhin idealle ja löin koko hoidon silikoniseen muffinssivuokaan.

1398042.jpg

Eipähän kummalta näytä. Tässä kuitenkin sama satsi jäähtymässä väärinpäin. Onneksi jälleen kerran uskoin vaimoa (piti  kyllä vähän kiukutella, ettei se luule, että tämä tuli tavaksi).

1398053.jpg

Vähän kyllä mietittiin, että sopisiko näille yhteen toiseen ruokaan kastikkeeksi tehty Sweet Thai Chili - ranskankermajutska, sitä kun ei alkuperäiseen ruokaan tarvittukaan. Se vaan taitaa olla liian perinnekarjalaista.

Lopputaikinasta väänsin sitten vatruskapiiraan. Se vedeltäneen naamaan bileiden jälkeen.

1398045.jpg

Toiseksi teimme tietenkin karjalanpiirakoita ja munavoita. Anna on aikanaan Ruutin kanssa Joensuussa retkellä ollessaan osallistunut marttojen piirakkakouluun. Näillä ohjeilla piiraita täälläkin tehtiin. Terhi keitti puuron ja minä valmistin kuoritaikinan. Anna halusi ehdottomasti ajella kuoret ja Terhi suoritti täyttämisen ja rypytyksen. Lopuksi minä toimin paistovahtina ja valelin valmiit piiraat voisula-vesiseoksella.

1398051.jpg

Tauranga marthas at work. Huomatkaa Annan oikea ote: kuoren ajelu vaatii voimaa. Kas, kun yhdessä saadaan jotain aikaan, on lopputulos ihan tutkimisen arvoinen.

1398049.jpg

Siinä sitä on, uunivalmista tavaraa.

Piiraista vielä sen verran, että osa niistä meni heti eilen parempiin suihin. Terhi vei naapurin Cartereille neljä piirakkaa ja pari vatruskaa maistiaisiksi. Ja kun myöhemmin vastapäinen naapurimme (emme kumpikaan muista hänen nimeään) toi meille kymmenkunta avokadoa, meni siinäkin kaupassa kolme piirasta. Olemme siis parhaan kykymme mukaan yrittäneet levittää suomalaista ruokakulttuuria tänne Taurangaan. Ehkä joskus kuullaan, mitä pitivät. P.S. Terkkuja Gordon Ramsaylle, hänhän on tunnetusti piirakoiden ystävä.

keskiviikko, 19. maaliskuu 2008

To get better teachers, we need better conditions

Lupauksen mukaisesti panen nyt sitten tämän Tapun jutun tähän esille. Sain viimein häneltä luvan jutun julkaisemiseen. Alussa on julkaisupäivä netissä, juttu oli saman päivän NZ Heraldissa.

 

Tapu Misa: To get better teachers, we need better conditions<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

5:00AM Wednesday March 12, 2008

By Tapu Misa

 

 

 

I would have been an accountant if it hadn't been for the teacher I got in the fifth form. He was a nice man, but hopeless as an accountancy teacher, thanks to a thick Eastern European accent that no one could understand, and the fact that he was really a geography teacher who didn't know anything about book-keeping.

 

There went my As and that brilliant career in accountancy. It was my sixth form history teacher who came up with an alternative: "You should look into journalism," he suggested. And I did, just as soon as I'd looked up "journalism" in the dictionary.

 

I can remember every teacher who made an impression on me, six in all, from 13 years of schooling, which doesn't seem like many. They were nearly all men, which may have had something to do with the fact that teaching was respected enough and well-paid enough back then to attract a good many men.

 

At primary school, there was the fatherly Mr Stuart, who always put my stories on the wall, and the hip, socially conscious Mr Fox who first told me about apartheid in South Africa. At high school, there was Mrs Manchester, my social studies teacher who took me to my first protest march (against French nuclear testing in the Pacific); the kindly Mr Jacquiery who made maths seem easy; and Mr Turner, my sixth form English teacher, who turned me on to writing.#Teachers, teachers, teachers, someone said when asked what made a good school. Good teachers. But a recent review of teacher education suggests that a significant number of our new teachers aren't good enough.

 

 

With three children going through the public school system, I'm sorry to say this didn't come as a great shock to me. Those of us here at the lower-decile coalface, who can't or won't send our children to privileged private schools - which is most of us - get a mixed bag. My children have been taught by both first-rate teachers and those who probably shouldn't have been teaching.

 

The best gave out her telephone number so her students could call her at home; another gave encouragement so over-the-top his students couldn't help wanting to excel for him. But at the other end were teachers who not only couldn't spell but couldn't construct a sentence. Teachers who seemed burned out after just a few years of teaching, or seemed not to like children overmuch. And some who were teaching subjects they weren't qualified to teach.

 

It makes a difference, but schools, especially poorer schools where good teachers are needed most, aren't spoiled for choice. How do we fix this? The simple answer is better people, as Jane, an exhausted and broke teacher at a low decile South Auckland school, wrote on the Herald's website.

 

"We don't need more training or supervision ... We need better people. People who are enthusiastic, committed, willing to go the extra mile. People who are intelligent, articulate and really care about their students ... How do we get these people? Make teaching more attractive. Lower class sizes, put in better support for students with behaviour or learning difficulties and pay more. Improving conditions leads to improved quality of teachers and improved education for your children." We need only look at the world's most admired education system to see the truth of this.

 

 

There are no private schools in Finland and education is free all the way through university. But Finnish 15-year-olds top the OECD in educational achievement, as measured by the Programme for International Student Assessment (PISA).

 

And a major difference is that in Finland, teaching is a high status profession, which reflects the value that Finnish society puts on education. Even primary teachers need a Masters degree. Teaching is so highly valued that it was the most popular professional career choice in a recent survey of school leavers.

 

Why is teaching so popular? It's not so much the salaries, which are at the OECD average. Dr Reijo Laukkanen, policy adviser to the Finnish National Board of Education, puts it down to three things. First, raising the standard of teacher education has led to teaching being seen as an academic profession; second, teachers are trusted and have considerable autonomy; and third, education is highly valued in Finnish society so teachers command considerable respect.

 

We could learn a lot from Finland, not just in the way it treats its teachers but in the way it reformed its education system from the late 1960s.

 

Could we replicate their success? Naysayers often point to the fact that Finland's population is more homogenous than ours, but Massey High's principal, Bruce Ritchie, who visited Finland on a study tour, points out that it was a more monocultural society 40 years ago, when its education system had similar problems to ours.