Pitää ainakin tämä pistää tähän muistiin: Tällä viikolla on alkanut viiletä. Aamulla kun herää, niin ei enää ole paljasvarvaskeli, vaan herättyä pitää rynnätä laittamaan kahvipannu tulelle, että saa jotain lämmintä. Alhaalla oli tänäaamuna enää +18 lämmintä sisällä. Pitää kohta taas tilata lisää takkapuita. Iltapäivällä on toki parikymmentä lämmintä, mutta aamuilmaan pitänee harkita muuta vaatetusta kuin shortsit (niissä paikalliset viilettävät kesät-talvet). Onhan tuota shortsikeliä ollutkin lokakuulta asti.

Lasten kouluhommat ovat hyvällä mallilla. Anna kiskoo kokeista merittejä (vastaa arvosanaa hyvä) ja Kasperi tuntuu (tämä voi myöhemmin osottautua vääräksi) saanee matikkansa haltuun. Kasperi puhkuu edelleen käsityöintoa, joten jotain sinnepäin olevaa ammattia pitäisi kai harkita. Nyt on työn alla öljynsuodattimen poistotyökalu (ei harmainta aavistusta mikä se on), ja metallia sorvaillaan miltei joka päivä. Puoleltakuulta on Kasperilla IB-lukion pääsykoe, toivotaan, että menee hyvin.

Terhi painaa pitkiä päiviä ja opettajien ihmissuhdeongelmat alkavat ottaa veroaan; enää ei ole aina kiva mennä töihin. Itse luokka kuitenkin toimii, mutta koulun johtamisessa taitaisi saada olla vähän enemmän järjestelmällisyyttä. Minä olen nykyään tasaisesti töissä joka viikko, mutta päiviä on edelleen liian vähän. Lisäksi työnteossa masentaa se, että saan edelleenkin vain puolet palkasta, kun palkanmaksuyhtiöllä on tietokoneongelmia. Sisällä on tällä hetkellä reilu pari tonnia palkkaa, joten ihan pikkurahoista ei ole kysymys.

Olen tässä pohtinut tätä ulkomaalaisen työprosessia uudessa maassa ja havainnut, että koko homma etenee selvästi vaiheittain. Kun työpaikkaa ei saa, tuntuu itsestä turhan usein, että vika on minussa. Siinäpä eivät toisten vakuuttelut auta. Nyt on kuitenkin niin, että koko hommahan noudattelee kaavaa, joka menee näin:

1) Kokemuksesi ja pätevyytesi arvioidaan uuden maan standardien mukaan. Uudessa maassa et ole niin pätevä kuin Suomessa, mutta tarpeeksi pätevä, että sinut tulkitaan osaavaksi työntekijäksi.

2) Työtä ei saa, koska ei tunne paikallisia oloja. Eri syistä jäät ulkopuolelle. Et osaa jotain osa-aluetta. Olet oikeastaan liian pätevä ja hakemuksesi aiheuttaa pelkoa. Et tunne kulttuuria. Et sovi tiimiin ja niin edelleen.

3) Alat saamaan ohjeita, kuinka päästä sisäpiiriin.

4) Joku antaa "armosta" kokeilla työntekoa.

5) Ulkopuoliset alkavat ihmetellä, mikä paikallisissa on vikana, kun eivät tajua palkata hyvää työntekijää (aikaa on kulunut senverran paljon, että tuntevat jo sinut).

6) Työnantajat alkavat huomata, että olet onnistunut "armokokeiluissa" ja alkavat ottaa sinut vakavasti.

Tässä vaiheessa olen nyt. Jatkan juttua, kun tiedän, miten se päättyy. Tämä kaavio on siirrettävissä muillekin kuin opetusalalle, kun sitä vähän viilaa. Uudessa Seelannissa aikaa on kulunut 10 kuukautta vaiheesta yksi vaiheeseen kuusi. Joillakin aloilla ja toisilla ihmisillä aikaa voi kulua jopa enemmänkin (näin ystävät kertovat), mutta homma noudattelee jotakuinkin samaa kaavaa. Jokaisen vaiheen sisällä ja niiden välillä on tietenkin valtava määrä työtä: tapaamisia, surffailua netissä, hakemusten kirjoittamisia, kieliasun tarkistelua, strategioiden hiomista, neuvojen noudattamista ja hylkäämistä jne. Kertokaapa mitä mieltä olette.