Kiivas työnhaku on käynnissä, mutta ei vaan tule tulosta. Eivät sitten arvosta täällä maisterismiestä, kun sattuu olemaan ulkomaalainen. New Zealand Heraldissa onkin yleisönosastolla melkein joka päivä kirjoituksia ulkomaalaisilta opettajilta, missä ihmetellään, kun työtä ei saa. No, siinä samassa junassa ollaan. Kukaan ei edes soita sijaiseksi. Näillä paikallisilla on alempi korkeakoulututkinto, mutta kun ne tuntee kulttuurin ja tavat, niin... Ei siitä sen enempää.

Chrissy kun on myymässä omaa kahvilaansa, niin hän sai yhdeltä kaveriltaan tarjouksen, missä tämä suostui ostamaan puolet paikasta ja homma jatkuisi yhtiökumppanuuspohjalta. Chrissy lupautui, mutta kaveri veti tarjouksensa pois. Niinpä meikä ennätti hätiin ja tarjosin 30000nzd osuudesta, mutta yön yli mietittyään Chrissy sanoi, että myy koko paikan, koska hänellä on terveysongelmia johtuen seisomatyöstä. Meni sitten sivu suun sekin (enkä aio investoida 95000nzd kahvilaan, joka pitäisi ehkä saada myydyksi vuoden kuluttua). Olisi ollut mukava oppia vähän jotain uutta, mutta ehkä toisella kertaa. Tammikuun loman jälkeen on kuitenkin edessä työnhaku mallia: mikä tahaansa kelpaa.

Kasperi puurtaa kouluvuoden loppukokeiden parissa ja sai social studiesista meritin ja suoritti kai (kokeita ei kaikkia saa kotiin) muutkin hyväksytysti lukuunottamatta enkkua. Siinä kun on rima korkealla. Pojalta unohtui kappalejako ja hylsy tuli. Vastakerta viisaampi. Molemmat lapset tekee paikallisen koulutyön ohella suomalaisia kouluaineita, koordinaattorina isi. Annalla alkaa kokeet painamaan päälle ja Kasperi tekee omia hommiaan tietokoneella. Yritetään varmistaa, ettei jäädä Suomen tasosta ihan hirveästi jälkeen. Molemmat ovat kiitettävän innokkaita ja ahkeria. Kasperi haluaa isona konservaattoriksi (on erinomaisen taitava käsistään) ja se antaa lisäpotkua opiskeluun. Ei haittaa, vaikkei siitä konservaattoria tulisikaan, tärkeintä on, että on maali, mihin tähtää.

Terhin koulussa joku lapsi töhrii toisten kouluvihkoja ja tämä on ollut menossa jo useamman viikon. Siksi Terhi menee joka aamu aikaisin kouluun "vaklaamaan", josko tyyppi jäisi satimeen. Mitään ei ole vielä saavutettu. Terhiä alkaa systeemi vähän nyppimään, kun tämänkaltaisia pikkujuttuja täällä on aika paljon. Ymmärrän hyvin.

Homma alkaa kuitenkin kaikkiaan kaatumaan siihen suuntaan, että vuoden päästä palataan. Koskaanhan ei mikään ole varmaa, mutta mielialalle tekisi hyvää, jos asioiden hoitaminen olisi edes tutun vaikeaa, eikä vieraan mahdotonta. Siitä huolimatta yritetään täällä vielä täysillä, eihän sitä koskaan tiedä, jospa jää vaikka murtuu. "Matalalla profiililla, se on voittajan tie..." Terveisin Kari ja Karvattomat.