Christchurch 30.9.-3.10

Christchurch on valkoinen kaupunki, eli maoreja siellä ei juuri ole. Tasangolle jokisuistoon rakennettu kaupunki on puistoinen ja kaunis. Hostellikin löytyi ihan kaupungin keskustasta (itse asiassa jouduimme asumaan kahdessa eri hostellissa, koska halusimme tilavan huoneen suuren tavaramäärän takia). Tavaraa oli paljon, koska auto täytyy tyhjentää kokonaan murtovarkaiden välttämiseksi.

Christchurchissa on kaksi matkailuikonia: ratikka ja köysirata. Ratikka on 2,5 km lenkki kaupungin keskustassa ja se on tarkoitettu turisteille. Kuskit kertovat ajon aikana nähtävyyksistä ja latelevat sekaan surkeita rugbyvitsejä. Ajo on verkkaista ja puikkelehtii teiden lisäksi muutamien rakennusten sisälle ja kävelykaduille. Ratikkaan saa edullisia perhelippuja ja se on kätevä peli, kun pitää matkata turistirysästä toiseen. Kävimme sillä käsityöläistalossa (meillä on nyt rimusta tehdyt salaattiottimet) ja tytöt museossa. Hyvin toimi.

Köysirata on kaupungin ulkolaidalla ja se on vajaan kilometrin pituinen. Kasperi ei osallistunut köysiratavierailuun, koska matkan loppuvaiheessa alkoi matkaväsymys jo painaa. Korit radalla kulkevat koko ajan ja kyytiin ja pois hypätään vauhdissa. Radan varrella tuijottelimme lampaita laitumella (ja ne meitä), perillä avautuivat maisemat itse kaupunkiin ja pääteaseman toisella puolella olevalle kraaterijärvelle. Kävimme myös aseman pohjakerroksessa olevassa näyttelyssä Christchurchin asutuksen historiasta.

Science Alive -näyttely oli Heurekaa vastaava tiedekeskuspläjäys, mutta pienempi. Anna ihastui gyroskooppiin, jonka kyydissä voi kieputella itseään suuntaan jos toiseen. Muuten anti oli mielestäni latteahko, odotukset olivat korkeammalla.

Koko perheen himokohde oli kuitenkin jäähalli. Lapset halusivat ehdottomasti luistelemaan, kerta siihen oli mahdollisuus. Hallissa voikin yleisöluistella joka päivä ja luistimet voi vuokrata myös. Jaksoimme kaikki puolitoista tuntia ja luistelun himo tuli tyydytettyä.

Koska matka alkoi painaa, väsytti ja tuli nukuttua ihan vääriin aikoihin. Kun oli hereillä myöhään illalla ja aikaisin aamulla, ei juuri voinut tehdä mitään. Tämän vuoksi teinkin kaupungissa useita kävelylenkkejä. Missään muualla täällä en ole nähnyt näin paljon kaikenlaisia kaistapäitä. Kadulla törmää huoriin, outoihin hiippareihin, huumehörhöihin, hiphoppelleihin ja muihin tosi kummin tyyppeihin. Välillä piti vaihtaa suuntaa, kun tuntui, että nehän tulevat kohta päälle. Kauniissa kaupungissa oli siis synkeäkin puoli. Eräänä iltana sain kuitenkin hienon kokemuksen näistä oudoista olioista: Kirkon aukiolla poika soitti nokkista muistuttavaa huilua ja hänen kaverinsa tanssivat keskiaikaisen melodian tahdissa. Koko kirkkoaukio kaikui melodiaa.

Christchurchista jatkoimme ylös saarta itärantaa pitkin. Tuuli niin kovaa, ettei meinannut tukka päässä pysyä. Auto saattoi heittelehtiä puolikin metriä tuulen vaikutuksesta. Emme syöneet Kaikourassa, emmekä edes katselleet hylkeitä (ne jäi sitten näkemättä!). Ostettiinpahan hummeri rannalla olleesta kikkarista ja nautittiin se auton suojissa. Koska hummeri ei vienyt nälkää, piti löytää ruokapaikka. Taas oli paikannimiä kartalla peräperää, mutta näissä paikoissa ei ollut yhtään asutusta. Lopulta Kekerengussa oli yksi talo ja kas kummaa, ravintolahan se siinä. Menimme tuulelta suojaan ja nautimme hampurilaiset oopperamusiikin ja jazzin säestyksellä. Paikannimi jäi mieleen (maorinimethän katoavat kummasti päästä) ja sanasta tuli uusi suosikkini. Jos tulet Uuteen Seelantiin, muista käydä Kekerengussa!

Lopulta sujuttelimme Marlborough'n viinitarhojen ohi takaisin Pictoniin, missä huolestuneina tuijottelimme nettiä, koska säätiedotuksessa luvattiin Cookin salmeen kolmen metrin laineita ja 40-50 solmun tuulia. Välillä arvelimme, että laivayhtiö joutuu perumaan koko vuoron seuraavalta päivältä. 4.10 oli meri tiedotusten uhkauksista huolimatta kohtalaisen tyyni ja pääsimme takaisin pohjoissaarelle. Lopulta illalla yhdeksän maissa olimme kotona. Pyykkivuori saisi odottaa huomiseen.