Maanantai-iltana oli kiwihedelmäporukalla päättäjäiset. Omega kiwifruit maksoi meille iltamenot Mountilla olevassa intialaisessa (tietenkin) ravintolassa Swagathissa. Tulee käytyä aika harvoin missään etnisessä ravintolassa ja intialaisia olen karttanut, kun en ole oikein curryn ystävä, enkä välitä hedelmistäkään, joita ainakin meillä olevissa resepteissä käsketään sotkemaan ruuan sekaan.

Ilta alkoi odottelulla ravintolan edessä. Olin aikaisessa, kun ei ollutkaan ruuhkaa. Täällä pitää kaupunkien (Mount-Tauranga) väliselle liikenteelle yleensä varata aikaa, koska sillalla on yleensä aina jonot. Nyt ei siis ollut ja olin ajoissa. Muitakin oli jo saapunut paikalle ja inkkarit päättivät tehdä pienen kävelyretken ennen iltaa. Minä jäin odottelemaan tepukelaisia.

Kohta Adam ajelikin paikalle, kyydissä Marty ja Keith. Pojat toivat mukanaan laatikon, joka sisälsi viinaksia. Täällä kun monet ravintolat ovat BYO (bring your own) -ravintoloita, joihin siis saa tuoda omat juomat, kätevää ja halpaa. Astuttiin sisään, istuttiin pöytään ja sitten odottelemaan muita. Kohta paikalle saapuivatkin intialaiset poimijat, joita saapui aterialle kanssamme kolmisenkymmentä.

Intialainen ilta alkaa kättelyllä. Kaikki kättelevät toisiaan. Hyvää ystävää otetaan kiinni kädestä kaksin käsin ja kunnioitusta taas osoitetaan kumartamalla ja viemällä kädet yhteen rinnan eteen. Naiset jätetään pois kotiin, etteivät turhaan sotke tärkeitä asioita pälpätyksellään. Pöytään istutaan mielellään omaan kaveriseurueeseen, mutta samassa pöydässä voi olla useita tällaisia seurueita.

Alkudrinkiksi otetaan skottilaista. Alkupaloina meillä oli kanaa eri muodoissa. Kaikki alkupalat olivat kuivia, eli eivät uineet kastikkeessa. Ne nautittiin pieniltä lautasilta ja tarjoiluastioita samassa pöydässä oli useita, joten jokainen sai ruokaa nopeasti. Omalle lautasella saattoi ottaa lusikalla eri maustekastikkeita, joita tuotiin pöytään pikku kupeissa. Syönnin ja keskustelun lomassa tilattiin ruokajuomaksi skottilaista. Ennen pääruokaa vierustoverini viihdytti meitä laulamalla intialaisia lauluja. Oli muuten kaverilla hieno ääni, sävelkulut vain (asteikko) olivat hiukan outoja. Menoa se ei haitannut.

Pääruokana oli eri kastikkeissa uiskentelevaa kanaa, lehmää! ja sieniä. Possua ei tarjottu (uskonto, nääs. Lehmän syöntikin oli outoa eikä sitä kaikki ottaneetkaan). Kastikkeiden kanssa nautittiin riisiä ja naanleipää. Ruoka oli taivaallisen hyvää ja söimme sitä ihan liikaa. Arvelimme kuitenkin, ettei sitten huomenna tartte syödä ja jatkoimme vaan. Välillä tilattiin ruokajuomaksi lisää skottilaista. Tässä vaiheessa osa inkkareista oli jo niin päissään, että skottilaisen sekaan kaadettiin kokista. Menee sitten paremmin alas, nauttiminen ei vie yhtään pitempään.

Ruuan päälle tilataan tietenkin skottilaista ja sekaan kokista, nyt alkaa seurustelu. Paikan vaihtamistakin tapahtui, koska kaikki alkoivat jo olla kavereita keskenään. Ainoa vaikeus oli osua vapaana olevaan tuoliin ja osa porukasta katsoikin viisaammaksi pysyä omalla paikallaan, puheen voimakkuutta vaan lisättiin.

Jälkiruuaksi vieruskaverini lauloi lisää intialaisia lauluja ja halukkaat saivat kaksi palloa jäätelöä. Jälkiruokadrinkiksi otetaan skottilaista ja kokista. Sitten se alkaakin olla siinä. Ja on aika lähteä kotiin. Marty tarjosi inkkareille loppuja viskipulloja laatikosta mukaan kotiin, jos vielä janottaa. En tiedä miten kävi, lähdin keskustelun vielä kestäessä.

Skootteri oli ihan märkä, koska oli sumua ilmassa. Kuivaus ja sitten kotia kohti. Niin, varmaan huomasittekin, että allekirjoittanut joi aterialla vain puoli lasia viiniä (mulle avattiin kyllä koko pullo, en tiedä, mitä lopulle kävi), joten ajokunto oli ihan hyvä.

Intialaisen aterian lomassa voi pöydässä muuten pieraista, jos tuntee tarvetta (joillekin mausteet aiheuttavat ilmavaivoja). Eikä vieruskaverin hiplailukaan ole ihan tavatonta. Buon apetito!