Jalkkiskausi lienee kotimaassa hyvässä vauhdissa, niin muuten täälläkin. Täkäläisille yleisurheilu ja jalkapallo ovat talvilajeja ja Kasperikin aloitti fudiksen. Eka peli oli eilen. Hävittiin 2-3, mutta silti oli hyvä matsi. Maastopyöräily on tältä erää ohi, nimittäin eilen Kasperin upouusi pyörä varastettiin, ihan nenän edestä! Kasperi ja kaverinsa Jordan olivat läheisellä sillalla kalassa, ja kotiin lähtiessä lähistöllä hengaillut kaiffari nappasi pyörän ja lähti ajamaan karkuun. Perkele about the bike, totesi Karin pomo Adam. Laittelin terveisiä omille suomalaisoppilailleni Tampereelle, tässä sama juttu blogintäytteeksikin.

Vaikka kotimaan kouluvuosi vetelee viimeisiään, me täällä porskutamme vasta toista yhteensä neljästä lukukaudesta. Kouluvuosi alkoi helmikuun alkupuolella, ja pääsiäisen tienoilla oli kahden viikon loma. Nyt työskennellään kymmenen viikkoa, ja heinäkuun alussa on taas reilut 2 viikkoa vapaata. Se on sydäntalvea, ja monet suunnittelevat lasketteluretkiä Pohjoissaaren keskusylängölle, jossa on kaksi tulivuorta ja siellä isot talviurheilukeskukset. Muutamat myös lähtevät lämmittelemään Fidzille tai Tongalle, jotka vastaavat ulkomaanmatkoina lähinnä Tallinnaa tai Tukholmaa Suomesta kädin. Sinne pääsee edullisesti eikä lentokaan ole pitkä. Meidän mielestämme ihan paikallinenkin loma on okei, sillä lämpötilat eivät koko talvena käy pakkasen puolella, joinakin talvina on kuulemma ollut hallayö mutta niistä on vuosia aikaa. Tällä hetkellä on päivisin parikymmentä ja öisin kymmenisen astetta lämmintä. Talven sateetkaan eivät ole alkneet vielä, joten aurinkoista ja kuulasta syyssäätä on riittänyt mukavasti viikkokausia.

Kouluelämä täällä on aika erilaista kuin Karosessa. Koulut on rakennettu laajoille tonteille, vähän kuin rykelmä parakkeja tai rivitaloja. Yhdessä talossa on yleensä Hall eli sali, toisessa Admin eli opehuone, kopio- ja toimistotilat, ja sitten loput ovat parin luokan yhdistelmiä. Joka luokkaan mennään suoraan ulkoa, usein niissä on terassi edessä ja reput jätetään ulos nauloihin. Aamulla kun menen kouluun, avaan ovet (joka luokkaan on oma avain eikä vahtimestari avaa ovia) ja laitan lämmityksen päälle, jotta yön kosteus haihtuu ennen oppilaiden tuloa. Sitten tulostelen tekemiäni tehtävämonisteita tai etsin sopivia opettajien nettisivustolta. Koulukirjoja ei nimittäin ole ollenkaan! Ette kyllä arvaakaan, kuinka onnekkaita Suomessa ollaan, kun on käytössä moniväriset, kuvitetut ja modernit oppikirjat. Verrattuna valokopioihin, joita loputtomasti liimaillaan ruutuvihkoihin, se on aika hienoa. Kirjaileva kollegani Markku onkin aina ulkomaalaisille vierailijoille korostanut suomalaiskoulun tulosten olevan osaltaan oppikirjojen ansiota.Kiiitos niiden tekijöille ja kustantajille!

Toinen iso juttu, mitä täällä ei ole ollenkaan, on välitunnit. Meidän lapset ovat alkaneet kovasti arvostaa sitä, että saa välillä huilata ja ottaa happea, sillä täällä koulua on yhtä pötköä 8.30 - 12.30. Siinä välissä saattaa olla viiden minuutin tauko eli Morning Tea. Silloin saa syödä välipalan, jos on tuonut jotain kotoa. Puoli yhdeltä on sitten tunnin mittainen ruokatunti. Silloinkin ruokaa saa, jos on tuonut sitä kotoa. Lapset menevät asfalttipihalle tai lämpimällä säällä koulun nurmikentälle, varjoon puiden alle. Siellä maassa istuen sitten syödään eväitä. Käsien pesu, lippiksen päässäolo ja pöytätavat eivät kosketa näitä ruokailuja, vaan meteli ja heilunta on melko hurjaa. Usein etenkin pikkulapset ovat unohtaneet eväät. Sitten ei syödä mitään. Joinakin päivinä hyväntekeväisyysjärjestöt toimittavat voileipiä koululle, ja valvova opettaja jakaa niitä nälkäisille lapsille. Kyllä koulussa on eräänlaineen ruokalakin, Canteen. Sieltä voi aamulla tilata ruokia ja ne maksetaan silloin aamulla, mutta haetaan ruokatunnin aluksi. Valikoima on tosin suppea: nuudeleita pahvimukissa, perunamuusi-lihaseoksella täytettyjä voitaikinapiiraita ja ehkä joku kolmas vaihtoehto. Siis aina samat valikoimat. Täällä on jonkin verran perheitä, jotka eivät aina muista huolehtia lasten ruoista, tai laittavat epäterveellisiä eväitä kuten karkkia lunchboxeihin. Siksi meillä käy kerran vuodessa koululla liikkuva luokkahuone nimeltä Life Education. Siellä on oma opettaja Michael ja hänen lemmikkikirahvinsa (melkein oikea) Harold, jotka kertovat lapsille terveellisen ruuan merkityksestä. Lapset rakastavat näitä Life Ed -tunteja, toivottavasti niistä jää myös oppia päähän. Meidän Kasperi ja Anna kaipaavat kyllä kouluruokaa, sillä ensinnäkin on aika vaivalloista muistaa käydä ostamassa evästarvikeita kaupasta, sitten aina illalla tehdä voileivät ja pilkkoa hedelmät rasioihin, ja lopulta on aika tylsää kun eväät ovat aina aika samanlaista syötävää. Pinaattikeitto tai uunikala olisi herkkua. Terveisiä Karoteenin emännille!

Kerran viikossa, perjantaisin iltapäivällä, on Assembly eli kokoontuminen. Koko koulu sulloutuu saliin, ja siellä lauletaan aluksi kansallislaulu. Sen eka säkeistö on maorinkielinen, toinen englanninkielinen. Sitten on yhteislauluja, tiedotuksia, moitteita jos on tarpeen ja palkintoja. Palkinnot ovat olennainen osa koulua, ja niitä jaetaan monista asioista. Opettajat valitsevat luokistaan onnistujia, esim. viikon yritteliäin oppilas, paras kuutosen kertotaulun osaaja, roolimalli eli hyvä käyttäytyjä, värikkäimpien adjektiivien taitaja jne... Lisäksi koulussa on valtavasti urheilua, ja joukkueita ja yksilöitä palkitaan suorituksista. Ekalla lukukaudella lajeina olivat triathlon, uinti ja melonta, isommilla oppilailla myös surffaus, vesipoolo, purjehdus, kiipeily, lifesaving (urheilulaji jossa kisataan meren rannalla pelastustaidoissa) ja varmaan monta muutakin. Nyt on aloitettu talvilajit: yleisurheilu, maahockey, rugby, jalkapallo, maastopyöräily, koripallo ja sen muunnokset netball ja miniball. Meidän koulun assemblyt sisältävät myös oppilaiden esityksiä, esim. nokkahuilun soittoa, kirjoitelmien ja runojen lukemista sekä tanssiesityksiä toisinaan.

Yksi erilainen asia on kokeiden pitäminen. Se liittyy siihen, että kouluvelvollisuus alkaa sinä päivänä, kun täyttää viisi vuotta. Uusia koululaisia tulee ekaluokille neljästi vuodessa, aina lukukauden alussa. Lisäksi jotkut aloittavat siinä välissäkin, meille esimerkiksi tuli uusi ekaluokkalainen viime torstaina. Seuraaville luokille voidaan myös siirtyä kesken vuotta. Minun luokalleni tuli kaksi oppilasta juniorimontessoreilta toisen lukukauden alussa, ja taas kaksi tulee kolmannella termillä. Jotta siis tiedettäisiin, onko joku valmis siirtymään uudelle luokalle, testataan koko ikäluokkaa vähän väliä valtakunnallisilla kokeilla. Niiden aiheina ovat erilaiset matemaattiset taidot (erityisesti täällä arvostetaan sitä, että osaa selittää, miten ajattelee jonkun ongelman ratkaisun ja että osaa keksiä monta tapaa ratkaista tehtävä), luku- ja kirjoitustaitoa, taulukoiden lukemista (käyriä, diagrammeja,  aikatauluja, hinnastoja) ja tiedonhankinnan taitoja (kirjasto, silmäilevä lukeminen, hakusanat jne.) Kokeet vievät aika paljon aikaa, mutta toisaalta sellaisia kokeita, joihin pitäisi lukea ja olisi tiedossa koealue ja koepäivä, ei tunneta lainkaan. Meistä tuntuu, että Suomen koululaiset ovat hiukan edellä täkäläisiä ikätovereitaan osaamisessa, erityisesti matematiikassa. Meidän Anna on 11-vuotias ja siksi hän on täällä kahdeksannella luokalla. Suomessa hän lopettelisi nyt viidettä luokkaa. Matematiikka on hänelle helpoimpia aineita koulussa, ja samaa sanoo 10-luokkalainen Kasperi (14 v.) omasta koulustaan.

Oma juttunsa ovat tietysti kielet. Uuden-Seelannin viralliset kielet ovat englanti ja maori. Joissakin kouluissa on maorinkielisiäkin luokkia, mutta yleensä koulua käydään englanniksi. Maoria opiskellaan silti kaikissa luokissa, ja kaikki lapset osaavat jonkin verran maorinkielisiä sanoja ja sanontoja. Muita kieliä ei opetella, eikä siis maoriakaan niin paljoa, että sitä puhua osaisi. Minun luokallani on useita saksankielisiä perheitä, ja muutama äiti käy opettamassa sitä lapsille Tulokset ovat mielestäni aika onnettomia. Kolmen vuoden jälkeenkään useimmat eivät tunne kuin muutaman numeron ja värin saksaksi. Rouva Somasen oppeja kaivattaisiin kipeästi.

Koulupäivä päättyy kolmelta. Sen jälkeen on paljon urheilukerhoja, taideopetusta ja muuta harrastustoimintaa joihin monet oppilaat osallistuvat. Eri urheilulajeihin kootaan koulujen joukkueet, ja turnauksia pidetään jatkuvasti. Sittenhän päästäänkin taas jakamaan palkintoja... Kippikerhokin toimii, paikallinen YMCA eli NMKY ylläpitää iltapäivätoimintaa salissa niille, joilla ei ole kotona aikuisia. 

Ala-asteella todistukset saadaan kerran vuodessa, joulu- eli kesäloman alkaessa. Ala-aste tarkoittaa vuosia 1-6, ja sen jälkeen mennään etenkin kaupungeissa Intermediateen. Se on luokkien 7 ja 8 koulu, ja sitten tulee College, luokkaan 13 asti. Pienillä paikkakunnilla Intermediate on voitu yhdistää joko alakouluun (full primary) tai collegeen. Aikamoisen pitkä on siis uusseelantilaislapsen koulutie. Collegessa todistuksia jaetaan joka lukukauden eli termin lopussa. Kurssit, joiden oppitunteja pidetään, voi osittain valita itse ja yhtä ainetta opiskellaan joko kaksi tai täydet neljä termiä. Valikoima on aika samankaltainen kuin Suomen lukioissa tai yläasteilla: on sekä lukuaineita että taito- ja taideaineita. Meidän lapsilla on esimerkiksi tekstiili- ja teknistä käsityötä, liikuntaa, performing arts eli esiintymistaitoa, englantia, matikkaa, social studies eli historia/yhteiskuntaoppi/maantiedettä, science eli ypiä ja musiikkia. Musiikinopetuksen tyyli onkin ihan oman juttunsa arvoinen aihe, luulenpa, että muutama kollega kotikoulussa voisi ihmetellä täkäläisiä menetelmiä. Opettajat eivät soita instrumentteja, ja kaikki tapahtuu cd-levyjen voimalla: niin soittaminen kuin laulaminenkin. Laulut ovat takavuosien listahittejä, esimerkiksi viime viikolla Annan koulussa olivat vuorossa 1980-luvun discotähdet kuten Abba ja Lionel Ritchie. I just called to say I love you!