Viikon työkokemuksen oikeuttamalla rintaäänellä tekee mieleni nyt kommentoida kouluelämän eroja ja yhtäläisyyksiä Bellevuen ja Karosen koulujen välillä. Ihan ekana täytyy sanoa, että vaikka Suomessakaan en mielestäni ihan aina ole laiskana makoillut työajalla ja iltaisin, niin kyllä täällä on maitohapot puskeneet pintaan ensi metreillä. Pikku yllätyksenä tuli, että koulukirjoja ei ole ollenkaan. Luit ihan oikein, rakas kollega tai muuten vain koulelämään perehtynyt ystävä. Opettaja kokoilee ihan joka ikisen opetettavan aiheen materiaalit ja kotitehtävät itsekseen mistä parhaaksi näkee. Opetussuunnitelmat ovat todella hienoja, ja kaikki maan ja taivaan väliltä löytyy melko hyvin organisoidusti netistä. Myös valmiita moniste- ja kalvopohjia saa sieltä, mutta ensin pitää tietää, mikä oppiaineryhmä (community), tasokurssi (level) ja aiheen sisäinen juonne (strand) on kyseessä. Ja eikun selailemaan. Ei tarvi katsoa telkkua iltaisin, ja ohjelmat ovatkin niin täynnä mainoskatkoja että sehän on vain hyvä... Sama kirjattomuus jatkuu muuten yläasteella ja siitä eteenpäin, Kasperilla ja Annallakaan ei ole yhtään oppikirjaa.

Toisaalta on niin, että lapset aloittavat koulun sinä päivänä kun täyttävät 5 vuotta. Tästä seuraa, että jokaisella luokalla on pitkin vuotta eri oppilaita, koska he siirtyilevät luokalta toiselle pitkin vuotta. Minun kohdallani esimerkiksi kävi niin, että kun aluksi piti olla yksi kuudes-, kaksi viides- ja viisi neljäsluokkalaista, niin tarkemman tarkastelun ja kolmen erilaisen listauksen jälkeen onkin kaksi kuudes- ja kuusi viidesluokkalaista. Oppilaat itse tai heidän perheensä eivät ole mitenkään erityisesti selvillä omasta luokkatasostaan, ja sitä onkin monen kohdalla pähkitty yhdessä: mitenkähän olisi parasta. Perheillä on myös melko laaja oikeus pudottaa lapsi alemmas tai nostaa ylemmälle luokalle. Meidän montessoriluokalla on muutama perhe, jotka tiputtivat lapsiaan alemmalle luokalle saadakseen olla pidempään montessoriluokalla.

Kuudennen vuoden jälkeen siirrytään joko Collegen tai erityisen Intermediaten seiskaluokalle. Collegessa ollaan 13. luokalle asti, Intermediatet puolestaan ovat ainoastaan 7-8. -luokkalaisille, jonka jälkeen mennään Collegeen. Paikallisesti on valinnanvaraa ja koulut ovat voimakkaasti profiloituneet esimerkiksi taideaineiden, liikunnan tai akateemisten aineiden opetukseen. Opettajat ovat innostuneita ja panostavat kovasti lapsiin, vaikka työmäärä on mielestäni aika kohtuuton. Koulupuvut ja muut ulkoiset säännöt takaavat ilmeisesti melko hyvän työskentelyrauhan. Kuria on ja kohteliaita tapoja edellytetään, samoin reilusti Suomen standardit ylittävää sosiaalista taitoa ja toisten huomioonottamista. Muuten välit opettajien ja oppilaiden välillä ovat lämpimät ja kunnioitus molemminpuolista. Ja urheilua ja muuta lisäpippaloa riittää, jos aihe kiinnostaa niin voit vilkaista huviksesi vaikkapa Otumoetai Collegen tai Tauranga Boys Collegen nettisivuja. Urheilulajeja on tarjolla koskimelonnasta vuorikiipeilyyn, eikä skandinaavistyyppinen turvallisuusajattelu ole koulussakaan Kiwien ensisijainen kiinnostuksen kohde (kuten ei millään elämän alueella, sillä vauhtia ja vapautta arvostaa koko kansa). Liikuntaa on koulussa melkein joka päivä ja kaikkia lajeja harrastetaan paljain jaloin. Se sopii kuvaan, sillä ihmiset tykkäävät olla paljain jaloin missä tahansa: varpaisillaan ajetaan autoa, käydään kaupoilla ja ollaan koulussa, siis aikuisetkin. Muodollisuus on käsite, jolla ei tämänastisen kokemukseni mukaan ole mitään sisältöä tässä maassa.