Kiwit kannattavat leppoisaa elämänasennetta. Töissä käydään (töitä tehdään kyllä ihan tosissaan), mutta vapaa-aikana otetaan sitten rennosti. Vapaa-ajan juttuihin osallistuu useimmiten koko perhe. Terhin työtoverin Janin mies Adam totesi, että olemme täällä länsimaissa onnekkaita, koska meillä on niin paljon vapaa-aikaa, jolloin harrastaa. Lisäksi rahaa hommailla välineitä omiin harastuksiin.

Rantaelämä täällä on vilkasta. Sivun kuva on Mountin (Mt. Maunganui) päärannan kupeessa olevalta saarelta, jossa vierailimme taannoin. Saareen mennessämme törmäsimme hääseurueeseen, jossa ladyt olivat silkkimekoissaan ja herrat puvuissaan. Kaikki olivat paljain jaloin ja herrat lahkeet käärittyinä. Terhi ehti nähdä morsiammen kiipeilemässä saaren kalliolla morsiuspuvussaan! Ei sitten niin kovin virallista.

Rannalla oleillaan ja uidaan. Sunscreeniä (aurinkovoide) tai märkäpukua on syytä käyttää, sillä meikäläisen vaalean ihon aurinko voi polttaa muutamassa minuutissa (varsinkin klo 11 ja 16 välillä). Rannalle tuodaan varjo, kylmälaukku ja pyyhe alustaksi ja siitä se lähtee. Koska Kiwien mielestä se on kivaa, voi rannalla vierähtää tuntikausia. Mikäs vierähtäessä, onhan täällä ihan maailman kauneimmat hiekkarannat ja niitä riittää.

Rantailun välissä pulahdetaan veteen. Aloittelijan on syytä uida lippujen välissä (between the flags), sillä lipuin on merkitty alue, jolla on uimavalvonta. Muutoin aallot voivat viedä jalat alta tai rannasta merelle suuntautuva virtaus (rip) kaapata sinut. Ja välttämättä muualla ei ole ketään auttamassa. Jos tarvitset apua, pitää nostaa käsi ylös. Kahden käden nostaminen tarkoittaa haivaaraa. Joka viikko jotakuta pelastellaan jossain päin rantaa. Ihan niinkuin pilkkijöitä kevätjäiltä. Sellaisia ihmiset ovat.

Kävimme paikallisessa maastopyöräparatiisissa Rotorualla Janin (siis Terhin naiskolleega) perheen kanssa. Maastopyöräily on täällä sama kuin Suomessa maastohiihto: Auto parkkiin parkkipaikalle, vermeet ulos autosta, pukeutuminen ja välineiden säätö ja sitten lenkille. Paikallinen paratiisi on nimeltään Redwood (sen oikea nimi on joku maorinimi, mutta sitä kutsutaan käytännön syistä Redwoodiksi), jossa opastaulun mukaan on useita eri MTB-reittejä eri vaikeusastein, ihan kuin hiihtoladullakin! Lasten mielestä maastopyöräily oli ihanaa. Kiwit tuovat lapsensa harjoittelemaan pyöräilyä ihan kuten Suomessa vanhemmat omansa harjoittelemaan hiihtoa. Kaikki kolmevuotiaat omilla pikkupyörillään olivat hellyttävä näky. Isit ja äidit eivät lapsiaan turhaan paaponeet, vaan perässä piti pysyä. Niin, että mikäs täällä maapallon toisella puolella on sitten niin eri tavoin?